Jääkö Niipperi nettiyhteyksien kehitysalueeksi?

Elokuu 11, 2011 0 Kommenttia »

Suomella on valtiollinen 100 megan nettiyhteyksien hanke http://www.lvm.fi/100megansuomi. Tällä turvataan haja-asutusalueille kunnon kaistat, hyvä tietysti, että edes jonnekin. Meidän Niipperimme on hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kohtuullisen keskeisellä paikalla pääkaupunkiseudulla muutenkin. Uusia asukkaita tulee uudisrakentamisen myötä tulevaisuudessa runsaastikin. Kuitenkin minua ihmetyttää, miksi Niipperi kuuluu ja pelkään pahoin, että jääkin nettiyhteyksien osalta ”kansalliseen kurjalistoon”.
Infraamme hoitaa Elisa, joka pystyy tarjoamaan hädin tuskin 8 megan nopeudet laskutusmielessä, mutta todellinen datanopeus jää jonnekin 4-6 megan välille. Nopeuden voi testata helposti itse osoitteessa  http://www.speedtest.net/.
Näillä kaistoilla ei ole mitään mahdollisuutta tarjolla oleviin viihdepaketteihin ja vastaaviin nykyaikaisiin palveluihin. Eikä pelkästään huvin vuoksi vaan nopeita yhteyksiä voi hyödyntää erilaisissa turva ja valvontapalveluissa.
Elisa ei toistaiseksi ole juuri lotkauttanut korvaansa yhdistyksen puolesta tehtyihin aloitteisiin nopeampien yhteyksien saamiseksi. Tässä ilmeisesti auttaisi ainoastaan mahdollisimman monen asukkaan henkilökohtaiset yhteydenotot Elisaan. Jossain vaiheessa heilläkin sitten huomattaisiin “business case” myydä palvelupakettejaan, kunhan vaan ensin pistävät infran kuntoon.

 

 

Häiriökäyttäytymistä

Lokakuu 5, 2009 1 Kommentti »

Olen asunut kohta kaksikymmentä vuotta Niipperissä. Sinä aikana olen huomannut, että häiriökäyttäytyminen tulee ja menee täällä jaksoittain. Toisina vuosina on levottomampaa ja toisina rauhallisempaa. Jossain ikäluokissa häiriökäyttäytyminen tiivistyy kärjekkäämmin ja näkyvämmin kuin toisissa, vaikka keskimääräisesti täällä on kaupunkialueeksi hyvin rauhallista ja viihtyisää.

Yleensä kyseessä eivät onneksi ole olleet kovin vakavat häiriöt. Mutta hyvä on kuitenkin muistaa, että ilkivalta ja järjestyshäiriöt eivät ole pelkästään vallattomuutta ja kurittomuutta, vaan pahemmissa tapauksissa niiden seuraukset voivat karata myös tekijöidensä käsistä.

Tänä syksynä on, kuten uutissivulla todetaan, omakotiyhdistykselle tullut huolestuneita viestejä häiriöistä ja ilkivallasta. Toivottavaa olisi, että selviä ylilyöntejä ei katsottaisi vain sormien läpi, vaan niihin puututaan ja niitä ehkäistään asianmukaisesti ja aikuismaisen kypsästi. Yleensä on riittävää, että ei ole ihan niin kuin ei nähtäisi eikä huomattaisi mitään.

Keskustelua asiasta olisi hyvä käydä myös näillä omakotiyhdistyksen sivuilla. Mitkä ovat järjestyshäiriöiden ja ilkivallan syitä ja seurauksia? Miten niitä ehkäistään ja miten niihin puututaan? Miten asuinalueemme viihtyisyyttä ylläpidetään yhteisymmärryksessä? Miten häiriökäyttäytymiselle tarjotaan parempia vaihtoehtoja? Näistä asioista on varmasti näkemyksiä niin nuorilla kuin vanhemmilla.

Omakotiyhdistyksellä ei ole tarkoitus ryhtyä miksikään kylän isoveljeksi tai poliisiksi. Poliisi meillä on onneksi vielä Espoossa viranpuolesta. Mutta ei asiassa omakotiyhdistys voi toimettomanakaan olla, koska yhdistyksen yksi tarkoitus on edistää alueen ja asukkaiden viihtyisyyttä. Tämä tarkoitus koskee asukkaiden kaikkia ikäryhmiä.

Pepe

Jälleen kerran…

Elokuu 11, 2009 2 Kommenttia »

…me täällä pohjoisespoossa saamme tinkiä vähäisistä lähipalveluistamme. Sanomalehdessä kerrottiin, että Kalajärven terveysasema ei avaakaan oviaan elokuun puolivälissä vaan pitää ovet suljettuina elokuun loppuun sijaisten puutteen takia. Pöh. Toki ymmärrän, että Espoon kaupungin taloustilanteessa ei ole kehumista näin taantuman aikaan, mutta miksi leikkaukset koskettavat aina meitä? Leikatkaa joskus jostain muualta!

Millaisia kokemuksia teillä kyläläiset on ollut terveyspalveluista näin kesän aikana? Onko Kalajärven terveysaseman kiinniolosta aiheutunut teille ylimääräistä harmia? Kommentoi tätä blogikirjoitusta ja kerro kokemuksistasi! Keräämme saadun palautteen vastaisuuden varalle…

Joululahja

Joulukuu 28, 2008 0 Kommenttia »

Näyttää siltä, että olemme saaneet alueellisen joululahjan YTV:ltä sen jälkeen kun reilun vuoden olemme olleet ainakin jonkinlaisessa jännityksessä “jätteenpolttolaitosuhan” alla. YTV on valinnut Vantaan Energian yhteistyökumppanikseen jätteenpolttolaitoksen toteuttajaksi 19.12.2008, mikä myös tarkoittaa sijoituspaikan määräytyvän Långmossebergeniin. Vantaan Energian omilta kotisivuilla löytyy myös jo tietoa hankkeesta http://www.vantaanenergia.fi/etusivu/jatevoimalahanke/fi_FI/jatevoimala, mikä vanvistaa sitä, että he ovat täysillä liikenteessä asian kanssa ja näkevät sen liikentoiminnan kannalta hyvin positiivisena hankkeena.

Meidän muiden polttolaitoksen sijoitusaluevaihtopaikkojen ei pidä kuitenkaan tiputtaa hanskoja vaan omalta osaltamme katsoa, mitä voimme tehdä sen eteen, että laitos tullaan toteuttamaan mahdollisimman vähän sijoituspaikkansa lähistön asukkaita häiritsevänä ja ympäristön kannalta puhtaana. Jäämme kuitenkin vaihemaakuntakaavaan edelleen energiahuollon EJ/EN merkinnällä varustettuna. Mistäs sitä koskaan tietää minkälaisia laitoksia tai keräilyasemia tulevaisuudessa tullaan toteuttamaan?

Ilona

Kuntavaaleista kylävaalit!

Lokakuu 20, 2008 0 Kommenttia »

Kuntavaaleihin ei ole enää pitkä aika. Ne ovat oikeastaan tärkeimmät vaalit asukkaan kannalta. Alueellamme on useita kaavoitushankkeita päätöksentekovaiheessa. Ytv:n jätteenpolttolaitoksen sijainti on avoinna ja olemme edelleen yhtenä vaihtoehtona. Yleismaailmallinen talouden taantuma uhkaa myös julkisia palveluja.Uhkista huolimatta ei kannata luovuttaa, vaan nyt on tärkeää mennä vaaliuurnille äänestämään oman kylän ehdokkaita. Heitä näyttää olevan listoilla mukavasti eri poliittisissa leireissä. Omalla alueella asuva ehdokas tuntee jo valmiiksi alueen erityispiirteet ja kehitysnäkymät ja tekee meidän kyliämme koskevia päätöksiä enemmän tiedon kuin mielikuvien pohjalta.

Kuitenkin kannattaa viime kädessä selvittää ehdokkaalta itseltään hänen näkemyksiään itselle tärkeisiin kysymyksiin, jos ei ehdokas niitä muuten tuo esiin kamppanjassaan. Koti-osoite ei ole sataprosenttinen tae “alueellisuudelle”.

Mielenkiintoisia vaaleja kaikille!

Ilona

Emmehän halua keskitysleiriä tänne

Toukokuu 20, 2008 0 Kommenttia »

Ringside Golf jatkaa toimintaansa ja tarjoaa maisemallisesti hoidetun puiston silmiemme iloksi. Kenttäyhtiö on käynnistänyt investointiohjelman, jonka puitteissa kentälle tulee uutta väriä lisääntyvien istutusten muodossa. Golfkentän yksi haaste on toimia asutuksen välittömässä läheisyydessä ilman, että sen toiminnasta aiheutuu haittaa lähiasukkaille, mutta toimivaan rinnakkaiseloon tarvitaan myös asukkaiden panosta.
 Pelaavat asukkaat pääsevät hyödyntämään kentän mahdollisuuksia pelikierroksillaan. Neljän tunnin kävelyurakka on uskomattoman tehokas kuntoilupaketti, vielä kun sen voi tehdä kotinsa lähistöllä. Pelaamattomille asukkaille golfkenttä voi olla ongelma, koska alue on aika pitkälti pelikaudella suljettu. Niipperin alueella onneksi löytyy vielä vapaata luontoa reippailuun, senkin jälkeen kun uusien kaavojen mukainen rakentaminen valmistuu. Jos viitsii lähteä Luukin suunalle, niin löytyy jopa erämaita vaellukseen.
 

Kentän tehtävänä on tarjota turvalliset puitteet pelaamiseen. Pelaajille kentän reunat on osoitettu pienillä valkoisilla kepeillä, joiden ylityksestä myös rangaistaan virhepisteinä. Tällä ”porkkanalla” opetetaan pelaajia pysymään kentän sisäpuolella. Golfpallolla on uskomaton energia lentoon lähitessään. Jossain on mitattu jopa yli 300 km/h nopeuksia, tosin tavallinen harrastaja ei ihan noihin nopeuksiin yllä. Suoraan ilmasta osuessaan ihmiseen pallo tekee joka tapauksessa pahaa jälkeä.
 Pelioikeudelliset jäsenet saavat pelata kentällä ihan niin aikaisesta kun aamuusva on hälvennyt ja ihan niin myöhään kuin näkee eli pelaajia kulkee kentällä virallisen aukioloajan ulkopuolellakin. On hengen vaarallista kulkea edes kentän reunoja pitkin johtavia polkuja, jos jostain suunnaalta kuuluu terävä ”klik”. Jos on itse vaikea arvioida onko pelikentällä vai ei, niiin vastaus on kyllä, jos sijaitsee noiden pienten valkoisten keppien sisäpuolella. Viime aikoina kentällä on liikkunut peliaikoina ihmisiä jopa pienten lasten kanssa ulkoilemassa.
 

Jos turvallisuusasioita ei muuten saada hallintaan, niin kenttäyhtiöllä ei liene paljon muuta mahdollisuutta kuin rakentaa aitoja sellaisiin paikkoihin, joista helpommin tullaan pelikentän puolelle. Maisemallisesti tämä olisi katastrofi, koska aidat eivät olisi koristeaitoja vaan turva-aitoja. Emme kai halua muuttaa silmäniloamme keskitysleiriksi.Kenttäyhtiö miettii toisaalta mahdollisuuksia etenkin ympärivuotisten liikuntaan liittyvien palvelujen tarjoamiseen myös laajemmalti, mutta näiden rakentaminen kestää ja vaatii investointeja.
 Rakennetaan rauhallinen rinnakkaiselo kentän ja naapurien kesken.

t. Ilona

Mistä suojelusenkeleitä lapsille?

Maaliskuu 27, 2008 0 Kommenttia »

Kun Perusmäessä kohta kalahtaa, mistä saisimme oman suojelusenkelin vähintään kaikille Perusmäestä Niipperin kouluun matkaaville lapsillemme? Mutkaisella ja kapealla Perusmäentiellä ei ole kävelytietä, mutta pian yhä useampi pieni jalkapari suuntaa tien reunaa koulua kohti. Nytkin tekee välillä tiukkaa, ja onpa joku huono-onninen jo muutama vuosi sitten joutunut auton töytäisemäksikin Perusmäentiellä. Hirvittää ajatella, mikä tilanne on sitten, kun paria sataa uutta taloa perusmäkeen ryhdytään rakentamaan.

Kata

Pro Ringside

Helmikuu 23, 2008 1 Kommentti »

Juuri kun luulee, että meillä on isompana uhkana vain “jätteenpolttolaitoksen mörkö”, niin puun takaa tulee yllättävä tieto, että Ringsiden Golf-kentästä on tehty ostotarjous. Ostaja havittelee kenttää asuntorakentamiseen. Aihetta on nyt riepoteltu jo julkisessa mediassa ja spekuloitu sitä, olisiko Espoon kaupunki halukas avaamaan pohjoisosia koskevan yleiskaavansa ja kaavoittamaan virkistykseen osoitettua aluetta asunnoiksi ja vielä alueella, jolla on vireillä usean tuhannen asukkaan kaavat jo valmiiksi. Ikävä kyllä tällaisessa tilanteessa ei liene luottaminen kehenkään paitsi itseensä, jonka vaikutusmahdollisuudet yksin ovat kovin rajalliset.

Päätöksen asiassa tekevät tietysti omistajat, jotka voivat valita kahdesta vaihtoehdosta:
- myydä kenttä pois raakamaana ja siirtyä muualle pelaamaan, jos pelaaminen sitten yleensä kiinnostaa. Joukossa lienee myös sijoittajaporukkaa peräisin ajoilta, jolloin kuviteltiin, että Golf-osakkeet ovat kannattava sijoitus tai sitten muuten vaan valveutuneita, jotka osasivat jo laskea maapohjalle arvoa
- pitää kenttä ja investoida kentän parantamiseen nyt kun vuorossa on luonnollinen peruskorjaamisen tarve kentän palveltua jo vuosia ja alan kehityttyä uusien kenttien tullessa mukaan.

Suoraan sääliksi käy hiljan kentän laidalle muuttaneita ja aikovia asukkaita, jotka myös ovat investoineet, mutta vain asuntoihinsa ja joiden unelmat kohta mahdollisesti osittain revitään. Näyttää myös ihmeelliseltä, että maakauppaa hierotaan julkisen tarjouskilpailun ulottumattomissa. Sinänsä kiinnostaisi, olisivatko alueella toimivat rakentajat, jotka markkinoivat asuntojaan Golf-näkymin, julenneet osallistua tarjouskilpailuun. Päätös asiassa tehdään pian, mutta jokaisella on avoin valtakirja osallistua alueensa “kehittämiseen” etenkin siinä vaiheessa kun kaavoitusprosessi mahdollisesti käynnistyy.

Asiasta on käyty vilkasta keskustelua eri keskustelupalstoilla ja esimerkiksi kehoitettu myyntiä vastustavia avaamaan silmänsä ja  ”siirtymään 2000-luvulle”. En kyllä haluaisi, että 2000-luku jää historiaan aikakautena, jolloin moraali ja eettiset arvot heittivät lopullisesti häränpyllyä.

Viime vuosi ja vuosi sen jälkeen

Tammikuu 3, 2008 1 Kommentti »

Vuosi 2007 oli yllättävän vilkas omakotiyhdistyksen edunvalvontatehtävissä. Tärkeintä oli tietenkin vastustaa jätevoimalan sijoittamista Juvanmalmille. Selvittämistä vaati Huimalan seikailuhallihanke Juvankartanontielle. Kaavoitustoiminta omakotiyhdistyksen toimialueelle ja se lähiympäristössä oli poikkeuksellisen runsasta: Perusmäki, Nepperinportti, Antimäki, Viiskorpi, Kalliomäki, Gobbacka ja Kalajärvi II.  Matka-asema ja siihen liittyvä kauppahanke oli vireillä Juvanmalmilla.

Ja nämähän eivät olleet mitään pelkästään vuoden 2007 asioita! Vuoden päättyminen ei ratkaissut kuin yhden niistä. Perusmäen asemakaava tuli lainvoimaiseksi, mutta sielläkin on vielä pitkä rakentamisvaihe edessä.

Vuosi siis loppui, mutta monien asioiden valmisteleminen ja niihin vaikuttaminen eivät. Näissä merkeissä toivotan mielenkiintoa, innostusta ja menestystä vuodeksi 2008! Vuoden 366 päivästä on eletty ja käytetty vasta kaksi.

Samalla voimme vaalia ja pitää yllä yhteisöllisyyttämme jumpissa, lastenteatterissa, kesäjuhlissa, syysjuhlissa ja ehkä jossain uudessakin omakotiyhdistyksen tapahtumassa sekä muiden kylämme yhdistysten ja järjestöjen, urheiluseurojen, johtokuntien, koulujen ja päiväkotien tilaisuuksissa, esityksissä, kokouksissa ja tapahtumissa. Tilaisuuksia on siis tarttua, kokouksia osallistua ja paikkoja kyläillä alkaneena vuonna.

Pepe  

Neljäsosa Linnanmäkeä

Marraskuu 6, 2007 1 Kommentti »

Kävijämäärätavoitteen perusteella on Huimalassa kyse neljäsosasta Linnanmäkeä. Yleensähän Linnanmäen vuotuinen miljoonaskävijä palkitaan joskus loppukaudesta. Kyllä tällainen seikkailuhalli vaatisi myös Espoon kaupunginlta kunnollista suunnittelua. Ei ole riittävää, että pelkästään yrittäjä arvioi sopivuuden ja vaikutukset omasta näkökulmastaan. Kata bloggaa siis ihan oikeaa asiaa!

Kuten aiemmin on kerrottu näillä sivuilla on Huimalasta kysytty puhelimitse Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksesta. Vastaus on ollut, että hankkeen osalta ei ole tehty mitään erityisiä menettelyitä ja ettei hanke sovellu voimassa olevaan muutettuun asemakaavaan. Yrittäjä on taas kertonut, että joku poikkeusmenettely olisi kuitenkin tehty. 

Tilanteen selvittämiseksi omakotiyhdistys tekee vielä kirjallisen kyselyn asiasta Espoon kaupungille. Kyseessä on alueemme kannalta sellaisen suuruusluokan hanke, että ei voida jättää varmistamatta sitä, että valmistelussa noudatetaan säädettyjä menettelyitä. Näin on aivan riippumatta siitä, onko hanke perusolemukseltaan kuinka myönteinen tahansa.

On sekä asukkaiden että yrittäjän etu, että asia valmistellaan kunnolla. Tällaisen menettelyn tuloksena selviää, onko hanke soveltuva alueelle, minkä suuruisena se voidaan toteuttaa, mitä liikennejärjestelyitä se vaatii ja onko paikoitusjärjestelyt varmasti kunnossa. Jos hanke todetaan tarkoituksenmukaiseksi ja sopivaksi, niin myös todennäköisesti vaadittava asemakaavan muutos on toteutettava kuulemismenettelyitä noudattaen.  

Tämän edellyttäminen ei ole turhaa byrokratiaa.  Asiaa ei voida myöskään kuitata pelkästään sillä, että ei se kuitenkaan toteudu yrittäjän liikesuunnitelman mukaisessa laajuudessa. Entäs jos toteutuukin ja aavisteltuja ongelmia ilmenee? Silloin on pelkkää jälkiviisautta kysellä, miksei kaupunki, omakotiyhdistys …  

Pepe